Eräpäivän siirtäminen

Sanana eräpäivä lienee tuttu kaikille, jotka ovat joskus maksaneet laskuja tai ottaneet lainaa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis oikeastaan kaikkia aikuisväestöön kuuluvia. Vaikka laskujen maksaminen ja näiden eräpäivät ovatkin kaikille tuttu juttu, voi eräpäivän siirtäminen sen sijaan olla jotain ihan uutta.

Pikavippien ja pankkilainojen vertailu

Neljän vippiyrityksen ja neljän pankin lainojen vertailussa selviää 1000 euron lainan (vipin) hinnat vertailtuna pankkien ja vippiyritysten välillä.

Perintä – Laki, ulosotto ja hinnat

Perinnässä velkoja perii saataviaan omatoimisesti tai perintäyrityksen avustuksella.

Opiskelija ja opintolaina

Tällä hetkellä käy kiivaana keskustelu työurien pidentämisestä ja siitä, että opiskelijoiden pitäisi valmistua nopeammin ammattiin eikä vitkastella koulun penkillä. Tässä yhteydessä on usein nähty ongelmaksi opiskelijan työssä käynti, sillä työssä käyvällä ihmisellehän jää vähemmän aikaa opiskeluun ja näin valmistuminen saattaa viivästyä. Ongelmaan on ennenkin haettu ratkaisua opintolainalla, mutta nykyään sen hakeminen on tehty vieläkin helpommaksi. Kuinka helppoa opintolainan hakeminen sitten on ja millaista on opiskelijan elämä sen kanssa?

Pikavippiä edullisempaa lainaa kulutusluotolla

Pikalainaa edullisempaa lainaa saa esim. yhdistämällä pikavipit yhdeksi isommaksi luotoksi. Yksi kulutusluotto on huomattavasti halvempi lainamuoto, kuin useat eri pikavipit.

Voinko saada veronpalautuksen heti tililleni?

Saan veropäätöksen yleensä aikaisin keväällä ja siitä onkin sitten pitkä odottaminen siihen joulukuuhun, jolloin saamani veronpalautukset lopulta päätyvät tililleni. Tämä pitkä odotus on aina todella turhauttava, sillä tuolle rahalle olisi käyttöä jo aiemminkin – esimerkiksi kesälomamatkan vuoksi. Monesti juuri kesä ja alkusyksy onkin hankintojen aikaa, mutta nyt on vain pakko odotella joulukuuhun, vai onko?

Kulutusluotot

Kulutusluotto on määritelmän mukaan yksinkertaisesti luotto, jonka tarkoituksena on rahoittaa yksityistä kulutusta. Kulutusluottoihin voidaan laskea siis niin vakuudelliset kuin vakuudettomatkin lainat, mikäli niillä vain saadaan aikaiseksi kulutusta. Kulutusluottoja myöntävät mm. BIG BANK ja Risicum.

Yhdistä lainat yhdeksi halvemmaksi lainaksi

Lainojen yhdistämistä kannattaa harkita, jos henkilöllä lukuisia pikavippejä, kulutusluottoja ja osamaksusopimuksia eri yhtiöiltä eivätkä tulot tahdo riittää niiden kaikkien hoitamiseen ilman uusia lainoja.

Mikä on panttilaina?

Panttilaina on kätevä lyhytaikainen, pikavippejä halvempi lainamuoto äkilliseen rahantarpeeseen, johon ei tarvita takaajia.

Netin lainalaskurit

Lainalaskin auttaa laskemaan mm. koron ja lyhennyksen määrän, sekä auttaa suhteuttamaan tulojen määrän lainalyhennykseen. Vertailussa mm. asuntolaina- ja autolainalaskurit.

Lainaturva

Lainaturvan tarkoitus on yksinkertaisesti turvata lainan takaisinmaksut. Lainaturvaa tarjoavat kaikki pankit ja useat muut luottolaitokset.

Yksityislaina

Yksityislainoiksi lasketaan useiden eri yritysten myöntämät eri kokoiset pikalainat ja kulutusluotot.

Autolaina ja rahoitus

Onko auton vaihto mielessä? Tarvitsetko autolainaa rahoittaaksesi uuden menopelin hankinnan? Autolainat ovat nykyään turvallisia, joustavia ja vaivattomia.

Asuntolaina

Lainan takauksena käytetään yleensä ostettavaa asuntoa. Tämä vaikuttaa suoraan lainasta perittävään korkoon. Eri pankkien lainaehdot vaihtelevat kuitenkin myös asiakassuhteen ja ennakkösäästöjen mukaan.