Mistä muodostuvat asuntolainan korot?

Asuntolaina on sanana varmaan kaikille jokseenkin tuttu asia. Suurin osa tietää myös, että lainasta maksetaan aina korkoa, joka saattaakin olla suuri osa koko takaisinmaksusummasta, varsinkin sellaisissa tapauksissa, kun puhutaan suurista asuntolainoista. Kuinka moni tietää kuitenkaan, mistä nämä asuntolainan korot oikein muodostuvatkaan?
Remontti mielessä – mistä lainaa remontin kuluihin?

Ihmiselle oma koti on se turvapaikka, jossa hän yleensä tuntee olonsa kotoisaksi. Koteja on myös hyvin erilaisia: toiset asuvat omakotitalossa, toiset taas vaikkapa rivitalossa tai kerrostalossa. Kaikille kodeille on kuitenkin yhteistä se, että ne kuluvat käytössä ja vaativat ennemmin tai myöhemmin vähän remonttia. Eikä aina niin vähänkään, sillä rakennusten ikääntyessä, kasvaa myös niiden remontointitarve. Remontoiminen on kuitenkin kohtuullisen kallista puuhaa ja ellei sitä varten ole tullut säästäneeksi ajoissa, voi remontin aloittaminen tuntua mahdottomalta. Helpotusta tähän ongelmaan tuovat kuitenkin niin pankkien kuin muidenkin rahoitusyritysten tarjoamat remonttilainat.
